Huuru Media on 2020 perustettu mainostoimisto, jonka tärkeimpinä palveluina ovat kaikenlaiset video- ja valokuvaukset. ”Pyrimme olemaan sellainen talo, jonka kautta asiakas saa kaiken mitä tarvitsee”, Huuru Median toimitusjohtaja Pekka Seppälä kertoo. ”Meille mikään projekti ei ole liian pieni tai suuri, vaan osaamista ja kiinnostusta on projekteihin laidasta laitaan. Voimme ottaa esim. vain muutaman studiokuvan tai tuottaa suurempia markkinointikokonaisuuksia”

Huuru Medialla aloittelevia yrityksiä ymmärretään hyvin. Kun alussa budjetti on pieni, on kiusaus kuvien ottamiseen itse tai jonkun tutun toimesta melko suuri. Yleensä yritysten kannattaa kuitenkin näyttää isommilta kuin ne ovat, ja siksi kunnollisiin markkinointimateriaaleihin panostaminen on usein perusteltua. Huuru Medialla halutaan antaa yrityksille mahdollisuus tuoda laatua markkinointiin alusta alkaen. Kyseiseen tarpeeseen heillä on esimerkiksi 100 kuvaa yrityksestäsi -paketti, jossa asiakkaalle kuvataan asiakasyrityksen omista tuotteista ja henkilöistä reilusti materiaalia tulevaisuuden tarpeisiin. Kyseessä on kuitenkin aina yksilöllisesti räätälöity palvelukokonaisuus.

Videotuotannossa vaikeinta on idean löytäminen. Videon teettämisen ei kuitenkaan tarvitse jäädä idean puutteesta kiinni, sillä tuotannon lisäksi Huuru Median porukka auttaa asiakkaitaan ideoinnissa ja idean jalostamisessa. Kaikki siis hoituu aina suunnittelusta valmiiseen tuotteeseen asti ja voit keskittyä omaan yritykseesi rauhassa. Lisäksi uusille yrityksille annetaan vinkkejä ja ideoita monenlaisissa kuviin, videoihin ja muihin graafiseen suunnitteluun liittyvissä asioissa.

”Meillä on aina ollut kova ja aito auttamisen halu. Asiakkaiden kanssa voidaan käydä läpi heidän tarpeitaan eikä meiltä lähetetä laskua jokaisesta risauksesta”, Pekka kertoo. ”Saamme pidettyä hinnat alhaisina tekemällä asiat järkevästi, suunnittelemalla ne hyvin ja toteuttamalla kaikki työvaiheet kuvauksista editointiin ketterästi.”

Huuru Medialla työskentelee 4 henkilöä ja tiimin jäsenillä on yli 10 vuoden kokemus monenlaisista tuotannoista. Yrityksellä on oma studio ja toimitilat hyvien liikenneyhteyksien päässä Oulun Metsokankaalla. Työt tehdään nopeasti ja kustannustehokkaasti laadusta kuitenkaan tinkimättä. Tehokkuuden parantamiseksi esimerkiksi video ja valokuvat otetaan samalla kertaa, jolloin paikkoja ei tarvitse laittaa kuvauskuntoon moneen kertaan.

”Haluamme olla asiakkaidemme aito kumppani ja auttaa heitä menestymään. Asiakkaitten mukaan olemmekin helposti lähestyttävä yritys. Soita, laita sähköpostia tai WhatsAppia ja keskustellaan, mitä tarvitsette ja mitä sillä teidän budjetilla saa tehtyä”, Pekka toteaa lopuksi.

 

Huuru Media on liittynyt kumppaniverkostoomme tänä keväänä.
Tervetuloa Oulun seudun Uusyrityskeskuksen kumppaniksi!

 

Lisätietoa:
https://huurumedia.com/
https://www.facebook.com/huurumedia
https://www.instagram.com/huurumedia/
https://www.youtube.com/channel/UC9y3Ql7zr5OGSsT0WgwmaVA