Intohimo kirjoihin johti kirjakustantajaksi
Kirjat ovat kuuluneet Antti Kiviniemen elämään aina. Vaikka lukeminen on ollut tärkeää pienestä pitäen, ei kirjaharrastus ole jäänyt pelkästään [...]

Energiatuotannon parissa yli 20 vuotta työskennellyt Lassi Juntunen oli pohtinut yrittäjyyttä jo jonkin aikaa, kunnes työpaikalla alkaneet YT-neuvottelut panivat [...]
Yritystoiminnan aloittamiseen liittyy paljon tehtäviä ja niistä monia pitää aloittaa jo ennen varsinaisen yritystoiminnan aloittamista. Starttirahan ja muun rahoituksen saamisen [...]
Northern Tribe Merchandising oli 2000-luvun alkupuolella laadukkaita rock- ja metallihenkisiä vaatteita myynyt yritys, jossa Rosa Mäen ja Joanna Poralin [...]
Tiedättehän sen tunteen, kun on miljoona asiaa hoidettavana. Ja siihen lisäksi pitäisi vielä tehdä viestintää. Kertoa, että olemme olemassa [...]
Tositarkoituksella liikkeellä olevat yritysten ostajat ja myyjät pääsivät tapaamaan toisiaan alueen ensimmäisillä yritysmarkkinoilla. Päivän aikana tuli sellaisia yhteensopivien myyjien [...]
Valtakunnallisten maksuttomien yritysinfojen aiheina ovat Ideasta liikeideaksi, Liikeideasta suunnitelmaksi ja Sivutoiminen yrittäjyys & kevytyrittäjyys. Voit osallistua yhteen tai vaikka kaikkiin kolmeen infoon kiinnostuksesi mukaan. [...]